torstai 15. helmikuuta 2007

Oosa tilittää

No niin, olenhan minäkin saanut jotain tehdyksi sen pipon lisäksi. Valitettavasti en saa vieläkään kuvia, sillä mun digikamera on rikki =( Enkä ole muistanut punnitakaan noita tekeleitäni, vaikka puntaripaikan jo keksin - meillähän on töissä postin punnitsemiseen tarkoitettu vaaka =)

Ystävänpäivän hengessä neuloin vaaleanpunaisesta 7 veikan raitalangasta sydämen. Koska ohjetta en löytänyt, niin etenin ihan summittain aloittaen sydämen "kärjestä". Ontelona neulottuna työ eteni kivasti sukkapuikoilla sileänä neuleena siihen asti, että olisi pitänyt aloittaa sydämen 'muhkuroita'. Hetken pohdittuani keksin kaksikin tapaa, joilla homma voisi onnistua. Halusin pitää langan ehyenä, joten pohdittavaa riitti. Ensimmäisellä tavalla tehtynä kavensin "ulkoreunassa" ja keskireunassa (heh heh) tein lyhennetyillä kerroksilla. Muhkuran viimeisteli ylhäältä keskireunaa alas tuleva ylivetopäättely. Tällä tavalla toteutettuna muhkura jäi vähän toispuoleiseksi. Toisen muhkuran toteutin kaventamalla sekä keski- että ulkoreunassa ja lopulta kolmen puikon päättely muhkuran yläreunassa. Tällä lailla tehtynä muhkurasta tuli huomattavasti symmetrisempi, mutta päättely olisi kannattanut tehdä sittenkin ylivetoina.
Sydämestä on vielä lankojen päättelyt tekemättä, joten valmiiksi sitä ei vielä voi laskea. Malli toimi yllättävänkin hyvin, tuolla tavallla voisi tehdä vaikka laukun.

Esikoisen (9 v.) kanssa oli tarkoitus opetella virkkaamista, siinä yhteydessä syntyi Nallesta kirjanmerkki. Tämänkin homman langat on vielä päättelemättä.

Ja sitten on mun suurin ongelmani, siis lähinnä grammojen suhteen. Eli löysin neulekassistani yhden keskeneräisen työn - no, oikeastaan se oli alunperin tehty hihattimen selkäkappaleeksi, mutta sellaiseksi en sitä enää halunnut edistää. Niinpä päädyin muuntamaan työn pikkuiseksi mekoksi; olihan lanka vaaleanpunaista Teddyä. Niinpä työ muuntui yhdellä saumalla mekoksi ja yläreunaan neuloin lisukkeeksi lapun ja siitä lähtevät henkselit. Henkseleiden päihin muutama napinläpeä. Napit vielä puuttuu, mutta langat on jo päätelty.
Kysymys siis kuuluukin nyt, että mitenkäs tästä lasketaan niitä grammoja? Itse luokittelisin työn ikuisuusprojektiksi, enkä osaa Yhtään arvioida nyt neulotun langan määrää grammoina (tai sentteinäkään). Miten siis tässä tulisi toimia?

3 kommenttia:

Kristel kirjoitti...

Ikuisuusprojektista ja kekseliäästä tuunauksesta tulee nyt tällä kertaa 50 grammaa bonusta. :) Varsinaisesti bonukset arvioidaan hamsterikuun aikana tehdyn työmäärän ja ylidiktaattorin hihasta ja hatusta -menetelmällä, ei grammojen perusteella. ;)

Oosa kirjoitti...

Hih, kiitos ylidiktaattorin hihoille ja hatuille, saan vissiinkin avattua grammatilini oikeilla lukemilla tästä hyvästä

Unknown kirjoitti...

laskettu saldoon vaikka puuttuu Oosa valmis labels....