tiistai 6. huhtikuuta 2010

Arvonta

Olin vallan unohtaa, että Marelo lupautui ystävällisesti lahjomaan yhtä neloshamsteria. Koska en keksinyt mitään muuta fiksua systeemiä, niin päädyin satunnaislukugeneraattoriin. Arvoin voittajan loppuraportissa mainittujen hamsterien kesken ja jätin itseni ja Marelon arvonnan ulkopuolelle.

Ja onnellinen voittaja on numero 7 eli Leena Katto.

Marelo hoitaa palkinnon postittamisen, joten otatteko molemmat yhteyttä minuun, (laitoin kummallekin sähköpostia siihen osoitteeseen, josta olette ilmoittautuneet hamstereihin) niin voitte sopia palkinnon lähettämisestä.
Onnittelut voittajalle ja kiitokset Marelolle!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Höpöksi meni

Tänä vuonna ei mun hamsterikuu mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Lankaa tuli 1, 3 kiloa (kaikki luvallisia, helmikuussa tilattuja, vaihdossa ja langattoman lokakuun palkinto). Yhtään hamsterityötä sen sijaan en saanut neulottua... Paremmin ensi vuonna siis.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Loppuraportti

Tässä olisi nyt viimeinen raportti, toivottavasti kaikki ovat grammansa ilmoittaneet. Viimeisinä hamsteripäivinä grammoja kertyi oikein mukavasti ja varmasti monet sinnittelivät ihan viime minuuteille saadakseen työnsä valmiiksi. Viimeisen viikon aikana langankulutusta kirjattiin hurjat 6 273 grammaa! Huikeaa!!


Tässä olisi sitten "tulostaulu" - Marelo karkasi jo hyvissä ajoin, mutta hyvin perässä tulivat Pappi puikoissa ja Penita kera Kirpen. Hienoja suorituksia kaikilta! Ja Mci - jokainen varastosta käytetty gramma on plussaa, oli niitä sitten enempi tai vähempi. Ja kukaanhan ei tunnustanut retkahtaneensa, joten aplodit kaikille! Toisaalta olisi kyllä hauska tietää, kuinka moni suunnisti heti aprillipäivänä lankakaupoille;)


Marelo 2570 g
Pappi puikoissa 1945 g
Penita 1910 g
Kirpe 1695 g
Maija 1103 g
Maj 985 g
Riffi 938 g
Leena Katto 763 g
Mystery Knitter 656 g
Outi 593 g
Satu 532 g
Pikkupossu 427 g
Loru 350 g
Eeva-Riikka 325 g
Hanna M 228 g
Mci 34 g


Yhteensä 15054 g eli 301,1 kpl 50 g:n keriä!!

Hmm, jostain syystä en saa mielestäni pois ajatusta, miltä 301 lanka kerää näyttäisi ammeessa... taitaisivat riittää jo kohtuulliseen lankakylpyyn?

Mutta nyt tämä apuemäntä kiittää ja kumartaa, hauskaa oli ja teidän kanssanne oli mukava lankahamsteroida! Itse jatkan vielä, mutta viralliset hamsterit päättyvät tähän - jutustelua voi jatkaa vaikkapa Ravelryssä Lankalaatikko- nimisessä suomalaisten neulojien lankavarastonkutistusryhmässä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Eeva-Riikan grammat

Maaliskuu oli tosiaan aika kiireinen. Ehdin neuloa jämälangoista piiiitkän kaulaliinan, 175 g, ja niitä peittotilkkuja tikutin 30 kpl valmiiksi asti, á 5 g eli 150 g. Päättelemättä on lisäksi muutama tilkku. Eli yhteisgrammat tänä vuonna 325 g.
Tässä kuva vauvan tumput+tossut-setistä. Tossujen grammoja en ole vielä ilmoittanut, niitä on kokonaista 16 g. Annetaanko viimeiseksi jääville lohdutuspalkintoa?

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Langankulutus laskujeni mukaan 55 g vaille 2 kg, ja samaan laskutulokseen näytti kaimakin päässeen. Eli vähän tavoitetta ensi kerralle vielä jäi, että päästään pyöreisiin lukuihin :D.

Sainkuin sainikin vielä yhden työn valmiiksi

Tulit sukat valmiiksi non puoli minuuttia ennen puolta yötä ja niiden paino on 73 g.
Kuva tulossa myöhemmin. Mutta tämä vielä minun saldooni lisää. Näitten sukkien kansa meni todella tiukalle. Aikaa olisi vielä ollut ½ minuuttia :)

Maija viimeiset grammat

Viimeisenä hamsteripäivänä syntyi seitsemän valmista peittotilkkua ( yhteispaino 80 grammaa)ja jotain jäi vielä keskenkin, yksi puolikas tilkku on vielä puikoilla :) Täytynee harkita neulontataukoa. Ranteet ei tainnu oikein tykätä tästä loppukiriurakoinnista :( Noh, eikohän lepo ja mobilaatti auta :)

Työn alla olevista tilkkuprojekteista toisen, vauvanpeiton, tilkut ovat nyt kasassa. Tavoitteena on saada peitto ommelluksi kasaan pääsiäisen jälkeen. Kuva valmiista peitosta tulee myöhemmin ainakin omaan blogiin. Ensimmäinen hasterikuu oli kiva kokemus. Tuli huomattua, että pelkästään yhdestä kerästä lankaa saa yllättävän paljon aikaan!!! Ja myös kartoitettua kuinka paljon mun varastoissa oikeasti on lankaa.

Kiitoksia apuemännälle ja kanssaneulojille. Kivaa oli!!!

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Alustava loppuraportti, osa 1

Tässä olisi tähän asti ilmoitetut grammat - kellon ollessa noin 23.57...

Marelo 2497 g
Pappi puikoissa 1945 g
Penita 1910 g
Kirpe 1695 g
Maija 1023 g
Maj 985 g
Riffi 938 g
Leena Katto 763 g
Mystery Knitter 656 g
Outi 593 g
Satu 532 g
Pikkupossu 427 g
Loru 350 g
Hanna M 228 g
Mci 18 g


Yhteensä 14560 g eli 291,2 kpl 50 g

Apuemäntä painuu kauneusunilleen, mutta huomenna ilmoitetut grammat ehtivät vielä mukaan lopulliseen raporttiin. Lisää hehkutusta silloin, nyt silmäluomet painavat tonnin.

Viimeinen tikistys


Valmistuipa tämä sittenkin ajoissa. Tässä olen melkein tuskanhiki ostassa neulonut jotta saisin tämän valmiiksi ennen puoltayötä, ja onnistuinkin sentään :D
Tästä palasesta tulee toinen tyyny kaveriksi aiemmalle Nasu-tyynylle, ja lankana oli tällä kertaa pannumyssystä ylijäänyttä Isoveljeä, ja norsusta ylijäänyttä Samosta. Ne kun sattuivat tuossa lattialla vierekkäin köllöttämään, niin katselin että sopivat aika hyvin yhteen ja kun oli vielä yksi sisustyyny odottamassa päällistä päätin neulaista langanjämistä sille päällisen :D
Tästä tulikin oikea karkkityyny :P
Lankaa tyynynpäälliseen kului 60g.
Omat villasukat eivät nyt sitten tähän hamsterointiin valmistuneet, mutta sainpa edes vähän noita lankoja kulumaan ja ideoita muidenkin lankojen kuluttamiseen tuli rutkasti lisää :)
Laitoin tähän nyt kuvan tästä neulotusta osuudesta, loput päällisestä kun teen ompelemalla niin kuin edellisessäkin joten hamsterointiosuus on siis valmis. Enkä tähän aikaan näin kerrostalossa oikein voi ommellakaan, joten se ompelu pitää hoitaa sitten päiväaikaan :D

parittomia sukkia ja puolikkaita sukkia

Viime vuonna neuloin ison kasan vaakatilkkuja tänä vuonna on sukattanut.
Tämän vuoden saldo jäi huikeaan 228g. Tähän sain mahtumaan yhdet aikuisten sukat nallesta ja kahdet lapsen sukat sekä kolme tiskirättiä muinaisesta Pirta Velvet langasta.

Hamsteri kuun saldo voisi olla suurempikin, mutta tänä vuonna oli moninaisia vaikeuksia. Yhdestä Nalle- kerästä ei tullut kaksia sukkia eli jäi sukka vaille paria. Myös yksi iso 46 koon sukka odottaa pariaan, joten sekään ei kelvannut mukaan kisaa ja sitten vielä on kaksi puolikasta sukkaa, jotka myös jäivät pois kisasta.

Mutta hyvällä fiiliksellä kuitenkin vaikka ruokamyrkytys iskikin näin viime metreillä pilaten loppurutistuksen

Ja vielä viimehetken työ

Toinen tiikeri calorimetry, paino 15 grammaa. (+ nappi)

En päässyt kiloon, mutta se oli erittäin lähellä.

Tässä hamsterikuussa olen tehnyt paljon sellaista mitä en ole tehnyt koskaan ennen.

Neulonut takkia ja paitaa... Opin raglan-lisäykset, intialaisen peukalokiilan ja lakkasin pelkäämästä paitojen neulemista.

Itselleni en ihan vielä viitsi neuloa paitaa, mutta ajatus kummitelee päässäni.

Vihdoinkin valmista

Kyllä teki sitten tiukkaa saada edes jotain vielä valmiiksi. Sainkin juuri viimeisteltyä nämä kaksi työtä. Viime viikon kirpparipöydän pitäminen ja tämän viikon käsien puutuminen (olisikohan neulottu liikaa :) ) veivät yllättävän paljon neulonta aikaa.

Mutta tässä ensimmäisenä itselleni valmistunut bolero takaa. Lankana rose mohair, joka oli pari vuotta laatikossa odottelemassa valmistumista huiviksi, mutta muuttuikin nyt tällaiseksi. Ohje syksyn Novitasta. Lankaa kului 103 g.


Seuraava projekti valmistui sitten heti perään, koska odotteli taas viimeistelyitä eli "appelsiinikassi" keittiöön. Löysin ihanan virkkauskirjan kirjastosta ja nähdessäni tämän ohjeen tiesin heti, että laatikossa ollut yksi kerä vihreää Allino cottolin lankaa olisi juuri tätä varten. Lankaa kului 44 g ja lopusta virkkaan varmaankin vielä kukan, mutta en enää tänään :)

Kiitokset apuemännälle grammojen keräämisestä ja kaikille osallistujille. Oli mukava käydä lukemassa, kuinka toinen toistaan ihanampia töitä valmistui hurjaa vauhtia. Omalta osalta 500 g meni rikki ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Nyt pidän pienen tauon neulomisessa, jotta saan kädet taas parempaan kuntoon.

Aurinkoista ja lämmintä kevään odotusta kaikille!

Viimeiset hamsterityöt

Sain vielä valmiiksi yhdet huopatossut Easy-langasta, kulutus 150 g. Lopuksi vielä kännykkäkotelo harmaasta Huopasesta, kulutus n. 30 g. Toivottavasti "kampanja" jatkuu ensi vuonna.

Liiv it, liiv it!!!



Hamsteriprojektin loppupuoli oli mennä osaltani ihan lörinäksi inhan flunssan ja siitä seuranneiden lihasongelmien takia, mutta sinnillä tuli tämä liivi valmiiksi. Olen siihen muuten oikein, ehkä jopa kovin tyytyväinen, mutta tuon nyörin tilalle vaihdan muutaman napin. Alle löysähkö tunika ja entinen hippi on ihan kuin uusi :)Painoa liiville tuli 325g.



Peittotilkkuja sain kipuillen aikaiseksi vielä 225 g:n edestä. Peitosta ei paljon puutu ja monta ikuisuuskerää on siirtynyt tässä hommassa vihoviimeinkin hyllystä tositoimiin, mutta kyllä tämmöiselle kaltaiselleni luonteelle on ollut jotenkin kovin haastavaa keskittyä tilkkuun tilkun perään.

Mutta tässä se sitten minun osaltani oli. Lämmin kiitos hyvästä ja ennenkaikkea neulovasta (jaa, itsehän kyllä virkkasin tuon liivin) seurasta kaikille osallistujille.

Kiitos ja kumarrus

Punnitsin 12 kpl isoäidin neliöitä ja niistä vielä tasan 100 g lisää. Siinäpä minun hamsteroinnit tälle vuodelle. Kiitos seurasta.

Tää Hamsteri

... lopettaa tältä erää tähän, pääsiäissukat pikkuneidille n. kokoa 36: - Ja minulle kokoa 39:
Valaistusolosuhteista johtuen väri näyttää erilaiselta. Molemmat on kuitenkin neulottu ikivanhasta, keltaisesta Nalle-langasta. Ostin sitä aikoinaan tuhottomasti, kun se oli poistomyynnissä, ja tuntui, että sitä riittää, ja riittää ja - riittää... Nyt on enää yksi kerä jäljellä, ja huomasin juuri, että tykkäänkin tuosta väristä vallan mahdottomasti :D.

Langankulutus pikkuneidin sukkiin 85 g, omiin 95 g.

Kiitos kaikille tuesta, kannustuksesta, kumppanuudesta ja apuemännälle (ynnä pääemännälle) grammojen kalkyloinnista ynnä muusta järjestyksenpidosta! Rauhallista hiljaisen viikon jatkoa ja aurinkoista pääsiäistä!

Tämän hamsterin viimeinen projekti


Moikka!
Minä vähän mietin, ehdinkö tehdä tämän ajoissa...mutta ehdin sentään. Apuemäntä voi laittaa 135 g lisäyksen saldooni tästä kaulahuivista. Sen jälkeen tämä projekti on minun osaltani ohitse.

Viimeiset grammat

Tässä olisi apuemännän osalta viimeiset tuotokset: lapaset ja pipo sekä kuvasta puuttuva patalappu (tähän kohtaan voitte kuvitella ruskeasta Garnstudion Alaskasta huovutetun omituisen kokoisen lärpäkkeen...).

Pipo on edelleen Turn A Square- mallilla tehty, lapaset hatusta heittäen. Lankana Cascade 220 suklaanruskeana ja Noro Silk Garden. Painoa lapasilla 61 grammaa ja pipolla 48 grammaa. Huovutettuun patalappuun kului Alaskaa 39 grammaa - lanka huopui oikein nätisti, mutta mallitilkku olisi ollut paikallaan...


Loppu huipennus

Tässä viimeiset työni ( luulisin ainakin). Nämä on joskus tässä kuussa aloitettu ja nyt saatettu loppuun.
Nämä on aika huonoja kuvia tällä kertaan, mutta näkee kyllä näistä jotakin. patterit nimittäin alkoi kamerasta loppumaan ja minä tyhmä kun en ollut muistanut ladata uusia.

pipon paino 52 g


Kintaat 66 g


Sukat 50 g


Toiset sukat 110 g


Kolmannet sukat 48 g ( poistin kuvasta sellaiset sukat jotka eivät kuulu tän kun saaliiseen vaan on aloitettu viime kususa)


Kaikki nämä työt yhteensä 326 grammaa

Pikkupuhdetta





Tuli tarve käyttää sukkien päättelylangat jotenkin, joten virkkasin sydämen, jonka täytin niillä langanpätkillä. Lopulta se muotoutui rannekoruksi sukkien omistajalle. Painoa työlle kertyi ilman nappia ja koristeita peräti 5 grammaa! Virkistävää pikkunäpräystä. :)

Jämäsukat

Alkaa taas olla aika vaihtaa talvikengät kumppareihin ja tajusin, ettei ekaluokkalaisella ole villasukkia ollenkaan. Päätin siis tehdä erinäisistä seiskaveikan jämistä sukat. Aloitin myssystä jääneellä harmaalla, joka lopulta jäi aika yksinäiseksi rannuksi tuohon varteen. Punaiset olivat keskenään paljon söpömpiä. ;)







Sukat vahvistetulla kantapäällä
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 4 mm sukkapuikot
Koko: 1.-luokkalainen, noin 33
Grammat: 66 g

Loppukiriä...

Poikaselle pipo paidan kaveriksi. 50 g. Kasa isoäidin neliöitä on vielä raportoimatta, saikos huomenna vielä raportoida viimeiset vai miten se oli?

Viimeisiä viedään

Neiti Nallukan innostamana lähdin neulomaan lammasta, mutta valmis lopputulos taitaa muistuttaa enemmän jääkarhua. Ilman mustaa nenää ja pidemmällä hännällä kaveri voisi mennä myös muumipeikosta. Lankaa (Valkoista Teddyä ja 7 Veljestä) tuotokseen kuluin 40 grammaa.
Edit: Herra Jääkarhu

Tänään valmistui myös sunnuntaina aloitettu pontson.Neulomisen ja virkkaamisen jälkeen työ kaipasi vielä hapsuja, jotka syntyivät Teddyn loputtua vihreästä Novitan Aino-langasta. Painoa kokonaisuudella on 152 grammaa.
Edit: kuva

Iltasella telkkaria katsellessa tuli vielä virkkailtua hamsterikuun eka sytomyssy. Myssyn toimitus keräykseen taitaa tosin mennä huhtikuun puolelle. Voipi olla,että saan pääsiäisreissussa sitä ennen aikaiseksi vielä lisää myssyjä :) Myssyssä on lankaa paristakin eri puuvilla-/puuvillasekoitenöttösestä. Osasta keristä oli jo vyötteet kadonneet tyystin, mutta ainakin Suvi- ja Jasmin-lankaa osui koukulle. Painoa päähineelle kertyi 66 grammaa.
edit: Myssy

Valmiita vielä vähän...

Raitaritarin Raitapaita (ravelry linkki) ilman raitoja Samoksesta, paino 165 grammaa.
Tiikerin lapaset (ravelry linkki) 50 grammaa.
Tiikeri calorimetry 20 grammaa. (Ja tässä työssä on kaksi nappia, koska siitä tuli ihan liian iso muuten. :D Nappeja ei ole punnittu. )

Eli näistä yhteensä lisää tuli 235 grammaa.

Kuvia ei taaskaan ole, yritän huomenna kuvata nämä jotta saan nettiin.

Huomenna yritän tehdä vielä yhden calorimetryn, tuosta ekasta tuli vähän iso. Tai sitten teen pipon jos löydän tarpeeksi pitkän kaapelin puikkoihin. Mietin jos sit jotain saisi tehtyä josta painoa tulisi tuo 77 grammaa, jotta saisin kilon täyteen. :D Epäilenpä vain, että alle kilon tulee jäämään. Aloitin neulomaan Aquilaa viikonloppuna, mutta sitä en mitenkään enää hamsterikuuhun saa valmiiksi.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Apuemännöintiä loppumetreillä

Huomenna on sitten viimeinen päivä hamsterikuuta, toivottavasti jaksatte vielä tsempata hamsterineuleiden kimpussa. Mikäli teillä on viime hetkillä valmistuvia neuleita, niin ilmoitattehan niiden grammat heti torstaina. Laitan Kristelille huomenna raporttia normaalin viikkoraportin tapaan ja teen torstai-illalla korjaukset siihen, neuleaikaahan on keskiviikkona puolilleöin.
Marelon lahjoittaman palkinnon olen ajatellut arpoa kaikkien niiden kesken, jotka ovat grammatilinsä avanneet. Satunnaislukugeneraattori päässee töihin, mikäli kenelläkään ei ole parempia ideoita?
Omat hamsterointini taitavat olla jo valmiina, yksi pipo ja yhdet lapaset sekä mörvelöpatalappu puuttuvat vielä grammoista. Yritän saada kuvia huomenna jahka kotiudun iltapäivällä.

Vielä pienempää


Tilkut lisääntyvät, hitaasti tosin eli tässäpä toinen valmistunut tilkku. Kuvassa näkyy myös se aiempi tilkku joten en ole tehnyt kahta lisää, vain yhden. Laitoin toiseen tilkkuun värit toistepäin, tarkoituksena tehdä muitakin pintakokeiluja noilla kahdella värillä niin saan vähän vaihtelua sekä peittoon että neulomiseen :D
Punnituksessa sain tälle painoa 15g, vaikka edellinen oli vain kymmenen gramman painoinen. Silmukoita on kuitenkin yhtä paljon, samoin rivejä. Ehkä olen sitten punninnut edellisen väärin, tai neulonut tästä paljon löysemmän, mutta monta kertaa punnitsin ja sama 15g tuli joten sen nyt ilmoitan tähän sitten kulutetuksi määräksi :o

Huovutettavia tossuja

Olen saanut kudottua kolme paria tossuja Sandnesin Easy-langasta. Kokonaiskulutus n.450 g. Lisäksi tein lapaset Smart-langasta, kulutus n.70 g.

yöllä valmistuneita

En voimut kamalan flunssan takia nukkua ja piti olla hiljaa, joten valmistelin loppuja töitä valmikksi.
Sainpas taas muutaman peiton palasen valmiiksi joiden yhteispaino oli 61 g ( 4 kpl)



Nuken hame josta puuttuu vielä kuminauha. en ottanut sitä huomioon punnittaessa langan kulutusta. Se siis puuttuu tästä kuvasta vielä, mutta on jo paikallaan. Hameen paino oli 48 g



Yhteispaino näillä palasilla ja hameella on 109 grammaa
Olen siis todellisen loppukirin ottanut täällä flunssa vuoteella, muuta kun ei jaksa tehdä.

Pääsiäisaurinkoja

Jotain ihan pientä: Pienten kattausliinojen ohje löytyy Dropsin Pääsiäiskalenterista, ja langankulutushan näissä on pientä. Näihin neljään yhteensä n. 30 g.
Tein hieman pienempiä kuin alkuperäismallit, koukulla nro 2.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Loppu kiri

sain kolmet sukat uunista ulos ja nyt jostain syystä bloggeri ei suostu lataamaan kuvia. Koitan myöhemmin saada kuvat mutta sukista löytyy kuvat ältä. Näistä sukista puuttui joko viimeistely tai pari kierrosta.

Nämä painoivat 35 g


Nämä painoivat 40g



Nämä painoivat 85 g



Sukkien yhteispaino on 145 g

Löysin vielä toisen kerän

samaa köykäistä vihereää lankaa jota olen käyttänyt näissä lasten sukissa. Joten tämän postauksen kuva olkoon sitten siellä. Nämä sukat painoivatkin 20g. Tein meinaan näistä sukista täsmälleen samanlaiset.

Niin paljon on kesken eräisi neulomuksia tässä kuussa aloitettu, että toivotaan edes jonkun niistä valmistuvan enenn keskviikon loppua. Osasta vain puuttuu päättely tai muuta kerros. Taidanpa tänään ottaa ohjat niiden tekoon ja lopetella ne muutamat kierroksen, jotta ne ei sitten jäisi tuon keskiviikon jälkeen ufoksi.

Tuplasukat

Alkukuun tuplalapaset houkuttelivat kokeilemaan, voisiko samalla tektiikalla toteuttaa myös sukat. Kokeilussa lankana punaiset 7 veljestä ( raitalanka ja yksivärinen)ja puikkoina nelosen sukkapuikot. Ohje langan vyötteestä omin sovelluksin. Lopputuloksena 133 grammaa painava sukkapari, josta laitan kuvan myöhemmin kuinhan ensin saan kuvat siirretyksi koneelle.
Edit: Vasemmalla toinen sukka "nurin" ja oikealla molemmat sukat raitapuoli päällä

Pientä loppukiriä kans

Tässäpä tuo jokusen kerran ennakoimani jämälankamekko, joka ehti vielä mukavasti valmistua Lankahamsterikierrokselle:Kuva ei tee ihan mekolle oikeutta, sillä aamu oli kuvanottohetkellä varsin tuulinen, eikä helman kellotus tule oikein esille. Harmaan ja beigen raidoituksen raja ei myöskään ole luonnossa noin voimakas kuin kuvassa näyttäisi.
Kuten jämälankaprojektissa asiaan kuuluu, mekko on neulottu useammasta eri sävystä: 2 vihreästä, 2 punaisesta, harmaasta, harmaanlilasta ja beigestä. Kaikki käytetyt langat ovat 10-20 v. vanhoja :D.
Malli on aikast' lailla oma. Hiukan katsoin kellotukseen ja kaarrokkeeseen mallia syksyn 2009 Novita-lehden tunikasta, malli nro 38.
Helma on neulottu sileää oikeaa, joka kerroksella väriä vaihtaen, miehusta 3 o, 2 n, värinvaihto 2 kerroksen välein.
Läheltä, itse kuvattuna, mekko näyttää tämmöttiseltä:
Yllättävän kevyt, mutta ehdottoman lämmin ja mukava mekko, langankulutus 430 g.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Sikuurina valmiina

Aika viime tippaan jäi. Vanhin tyttöni sai eilen itselleen uuden neuletakin. Tavoitteena oli saada tässä kuussa neulottua Sikuriina ja jotkut lapaset, mutta taisi jäädä tähän sikuriinaan saldo. No, takista tuli aivan ihana ja se on ollut jo päivän verran käytössä.

Takkiin meni aika tarkkaan 300 g lankaa.


Huovutettavia


Sain valmiiksi tossut Onlinie Filz-Wollesta, kulutus n. 120 g. Saman tien kudoin pari pannulappusta Puron jämistä, kulutus n. 60 g.

Vielä yksi pikkutyö :)


Eilen illalla sain innostuksen puuskan ja aloitin tekemään pitkään mielessä hautunutta pannumyssyä ja tänään sitten viimeistelin sen. Langat ovat Novitan Isoveli ja Dropsin Baby Merino joita kului yhteensä 50g. Blogissa taas lisää höpinöitä :)
Nyt pääsee teekin hautumaan eikä vain ideat :D

lopultakin valmiit

Aina on jäänyt pari viimeistä kierrosta tekemäti kun ei ole voinut ottaa matkalla mukaan, että olisi riitävästi tekemistä. Niinpä sitten eilen illalla hyvin flunssaisena sain ne valmiiksi. Ompas aloitettu joskus alkukuun paikkeilla ja nyt sitten ne on valmiit, mutta hyvä juttu
No nämä sukat ovat tietenkin minulle ihan itselleni ja näiden paino on 85 g

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Harjoitelmia

Virkkausharjotelmana patalappu, puuvillajämiä 60 g sekä kaksi syto-myssyä, joihin kului yhteensä 89 g.