lauantai 23. helmikuuta 2008

Jämälankasukat

Novitan Neulomossa oli jämälankasukkavaihto. Neuloin vaihtikselleni sukat sukkalankojen lopuista ja vähän muustakin. Malli oli vähän työläämpi kuin olen tähän mennessä tehnyt ja nyhertäessä menikin aikaa. Lankaa kului 82 grammaa ja sain neljä lankanöttöstä loppuun. Laitan kuvan blogiin kunhan sukat ovat menneet perille.

Enää hamsteripäiviä ei ole montaa jäljellä, mutta maanantaina menen junalla työmatkalle ja minulla on tiedossa viisi tuntia tehokasta neulonta-aikaa. Paksua lankaa ja sopivat mallit on jo valmiiksi katsottuna. Grammoja kertynee aika paljon viimeisellä viikolla.

Toisaalta minulla on melkein ylivoimainen kiusaus, paikallinen lankakauppa lopettaa ja tällä viikolla mainoksessa oli neulelangat -50%. Voi olla että joudun jättämään kisan kesken kun loppuunmyynnin alennusprosentit nousee yli 50, mutta yritän vielä vastustaa kiusausta.

Ei kommentteja: