keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Lämmintä ympärille


Äsken päättelin hamsterikuun ensimmäisen isomman työni: "Baktus-pohjaisen Rustika-huivin" eli Ruktuksen. Käytin varastoistani löytynyttä kanervan väristä Novita Rustikaa peräti kolme kerää (pientä nöttöstä vaille). Ensin tein kahdesta kerästä Baktuksen ja kolmannesta virkkasin reunuksen. Huivin yläosaan virkkailin ihan vain kiinteitä silmukoita ja alaosaan kaksi kerrosta pylväitä hieman neulesilmukoita runsaamman määrän. Pituutta löyhästi mitattuna huivilla on 210 cm ja leveyttä 40 cm. Pingoittaminen odottaa vielä puhtaiden pyykkien viikkaamista, jolloin vierasvuode vapautuu huivin privaattikäyttöön. ;D

Taas pitäisi miettiä, millekkä seuraavaksi alkaisi. Kauhukseni huomasin, että kissapahus oli käynyt merkkaamassa korin, jossa oli lankojani, muun muassa vauvan vaatteiksi aikomani valkoiset Woolit. Kaikeksi onneksi langat olivat pusseissa, mutta jotain osumaakin oli tullut. Ihana kevät...

Benettonin kietaisuneuleen huovuttamisesta ei muuten taida saada viimeistelypisteitä. Ennen se oli 6-vuotiaan kokoa, nyt taitaa olla yksivuotiaallekin pieni. :D

Ruktus-huivi
Ohje: Baktus & oma sovellus
Lanka: Novita Rustika
Puikot & koukku: 8 mm
Grammat: 282 g

3 kommenttia:

MysteryKnitter kirjoitti...

No voi sun! Ymmärrän, että se harmittaa sinua.

Unknown kirjoitti...

Kumpi? Kattipahus, vai neuleen kutistus? ;D Onneksi kummassakaan ei mitään jättivahinkoa tapahtunut. Tyttöjä on tulossa vielä neuletta käyttämään ja langat saa toki aina pestyä. Kunhan ei värjäämään tarvitse ryhtyä...

MysteryKnitter kirjoitti...

Molemmat! Ei varmaan ole kivaa, kun kissa merkkaa omakseen sen, mikä on emännän omaisuutta.