keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Vihdoinkin valmista

Kyllä teki sitten tiukkaa saada edes jotain vielä valmiiksi. Sainkin juuri viimeisteltyä nämä kaksi työtä. Viime viikon kirpparipöydän pitäminen ja tämän viikon käsien puutuminen (olisikohan neulottu liikaa :) ) veivät yllättävän paljon neulonta aikaa.

Mutta tässä ensimmäisenä itselleni valmistunut bolero takaa. Lankana rose mohair, joka oli pari vuotta laatikossa odottelemassa valmistumista huiviksi, mutta muuttuikin nyt tällaiseksi. Ohje syksyn Novitasta. Lankaa kului 103 g.


Seuraava projekti valmistui sitten heti perään, koska odotteli taas viimeistelyitä eli "appelsiinikassi" keittiöön. Löysin ihanan virkkauskirjan kirjastosta ja nähdessäni tämän ohjeen tiesin heti, että laatikossa ollut yksi kerä vihreää Allino cottolin lankaa olisi juuri tätä varten. Lankaa kului 44 g ja lopusta virkkaan varmaankin vielä kukan, mutta en enää tänään :)

Kiitokset apuemännälle grammojen keräämisestä ja kaikille osallistujille. Oli mukava käydä lukemassa, kuinka toinen toistaan ihanampia töitä valmistui hurjaa vauhtia. Omalta osalta 500 g meni rikki ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Nyt pidän pienen tauon neulomisessa, jotta saan kädet taas parempaan kuntoon.

Aurinkoista ja lämmintä kevään odotusta kaikille!

Ei kommentteja: