perjantai 6. helmikuuta 2009

Apulainen

Sitä minä vaan tulin kysymään, että jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, jossa saa käyttöönsä ahkeran neulonta-apulaisen, niin diskataanko siitä?




Tuosta meinaa tulla Mario-myssy, mutta toistaiseksi ympärysmitta näyttää sen verran kapoiselta (Kuka nyt mallitilkkuja jaksaa tehdä, vaikka lanka olisi eri kuin ohjeessa, pyh!), että siitä saattaakin olla tulossa Mario-myssy ihan jollekin muulle kuin itselleni, jolle alun perin ajattelin. No, ei se mitään, tehdään itselle sitten jostain toisesta langasta. Niin kuin esimerkiksi siitä, jolle se ohjekin alkujaan on tehty...

On mulla vähän jotain valmistakin, eilen päättelin langanpäitä, mutta en tietenkään tajunnut, että viikkoraportteja tehdään muuten kuin tasaviikoin, niin en sitten sitä tänne ruvennut tukkimaan. Onneksi en taaskaan jaksanut ruveta lukemaan sääntöjä ja ohjeita ajatellen, että kyllähän mä nyt tiedän, miten tämä homma menee, kun kerran oon ennenkin osallistunut. Ehheh.

No, tähtään seuraavaan viikkoraporttiin ja sitä odotellessa päivitän kyllä blogiini valmistuneita sitä mukaa, kun niitä kertyy (Hahhah, tästä voisi joku saada käsityksen, että täällä on joku tuotantolinja. No, ei ole, todellakaan.).

Neulomisiin ja aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja: