keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Memma esittäytyy

Hei, olen radanvarrella asuva nelikymppinen neuloja, jolle ovat lankakaupat tuttuja Tampereelta Helsinkiin. Hamsterin tavoin minulla on keriä piilossa makuuhuoneessa (3 kätköä), kirjastossa (kaksoiskaappi) ja työhuoneessa (kaksi korillista). Kiloja en ole laskenut, mutta päivittäisestä neulomisesta huolimatta ainakaan vuoteen ei tarvitsisi lankoja ostaa.
Olen parhaillaan flunssassa kotona ja tänään pääsin jo hyvään alkuun varaston hävityksessä. Kaksi viime kesänä Tukholmasta ostamaani alpakkavyyhtiä on hahmottumassa shaaliksi.

Ongelmani on, että innostun helposti uusista projekteista, enkä jaksa saattaa loppuun isoja töitä. Villatakit jäävät kesken, mutta huiveja kyllä syntyy.

Ei kommentteja: