tiistai 30. tammikuuta 2007

Esittely ja tavoitteet

Ciao!
Joo...Minä siis olen 27 kesää nähnyt naispuolinen ihminen täältä Pohjois-Pohjanmaan suunnalta, tarkemmin sanoen Haapajärveltä. Ikävä kyllä langan keräily on harrastukseni...mutta onneksi on tällaisia kisoja, joiden avulla lankavuori vähenee edes hiukan! Jos saisin edes 500 g lankaa neulottua pois, olisin aika iloinen. Kiloon tuskin yllän...mutta katsotaan miten käy.

Joo..Piti tulla vielä vähän kertomaan, että millaisia juttuja tässä suunnitellaan. Minun on tehnyt jo pitkän aikaa mieli ponchoa. Sellaista...ihan normaalin näköistä, kahdesta kappaleesta tehtävää ponchoa. No, sitten satuin neulomaan eräästä Novitan langasta tilkun, jonka tiheys täsmäsi amerikkalaisittain mitattuna erääseen englanniksi kirjoitettuun malliin. No, uusi mallitilkku ja tiheyden tarkistus...ja jo alkoi Lyyti kirjoittaa! Matikkapuoli takkuaa edelleen, mutta kun löytää langat ja aikansa laskeskelee tuumia ja senttejä ja muuntelee niitä, niin uskon että pystyisin toteuttamaan tuon ponchon, jota nyt himoitsen, mistä tahansa langasta. Puseroa en uskalla edes ajatella, ei ei ei! Se on jo vähän liian rohkea ajatus minulle. Ponchon kuitenkin uskon saavani aikaan, ja vielä lisäksi viimeiset tilkut erääseen yllätysprojektiin, jonka vastaanottaja on Amerikassa saakka. Katsotaan siis, miten minun käy. Uskon kuitenkin, että kestän tänäkin vuonna loppuun saakka, jos vain pysyn kaukana Huuto.netistä ja keskityn pysymään kaidalla polulla hamsteroinnin ollessa kyseessä.

Ja tietenkin minulla, kuten monilla muillakin on oma neulontablogi

Ei kommentteja: