torstai 12. helmikuuta 2009

Superkuvaaja iskee jälleen!

Oliko tämä se paikka, jonne saa laittaa kaikkein onnistuneimmat kuvat käsitöistään? Oli varmaan ja juuri siksi esittelenkin teille tämän mahtavan otoksen:
Joo, en oo kyllä ihan lähiaikoina nähnyt yhtä mahtavaa taideteosta! Mutta siinä nyt kuitenkin on mun uusi villapaitani, josta toivottavasti joskus maailmassa saadaan parempikin kuva otetuksi. Kuvaaja, kamera ja kuvauksen kohde kun eivät yleensä satu olemaan valoisaan aikaan samassa fyysisessä tilassa. Paita on neulottu kutosen puikoilla paitsi hihojen kapeimmat kohdat viispuolikkailla (Koska en näköjään sittenkään omista kutosen sukkiksia enkä jaksanut lähteä ostamaankaan. Eikä sitä puikkojen koon vaihtumista edes huomaa, kun on noin epätasainen lankakin.). Koko on varmaan jotain ällän pintaan, aikamoisen tyköistuva (Veri kiertää silti ;D). Ohjetta ei ole ja silmukoita ei ole paljon laskeskeltu. Kauluksesta aloitin ja raglaneiden jälkeen sipaisin silkkaa sileää (paitsi kyljissä on vähän muotoiluita, kuten kuvasta ehkä saattaa näkyä). Kauluksessa, hihansuissa ja helmassa muutama kerros 1 takareunasta oikein, nurin -joustetta. Ihan peruspaita ja oli jo tänään työpaikalla testikäytössä. Hyvin lämmitti.

Kun olin loppusuoralla paitani kanssa, huomasin, että lankaa jää yli, joten polkaisin puikoille kesken kaiken jotain muuta.


Pipon kavennukset siinä siis. Kamerani akut päättivät loppua juuri siinä vaiheessa, kun olin ottanut tämän kuvan, joten kuvaa kokonaisesta piposta täytyy odottaa siiheksi, kun a) akut on laitettu laturiin, b) laturi on ladannut akut, c) joku on laittanut akut takaisin kameraan, d) ottanut sillä kameralla uusia kuvia ja e) siirtänyt nekin omalle koneelleni, joka toimii niin hitaasti ja yskähdellen, että sillä ei ilokseen mitään puuhastele. Lupaan kuitenkin senkin kuvan tämän kuun aikana, niin ei jää epävarmuutta kellekään. Siis että olen tehnyt pelkät kavennukset ;D

Muutakin:


Kissa on ostettu valmiina, mutta sen takapuolen lämmittimen ominaisuudessa toimivat neulotut palaset ovat lapaset. Nämä sekä yllä näkyvät pipon kavennukset tein meillä asuvalle mieshenkilölle vitosen puikoilla.

Nämä asusteet neulaistuani jatkoin sitten paidan helmaa niin pitkästi kuin lankaa riitti ja tällä keinoin sain kätevästi kulutettua kaiken langan. No, melkein ainakin nimittäin noin metri sitä jäi. Kulutusta siis kymmenen kerää miinus metri eli olisko sitten vaikka 995 g (eli yhteensä 1685 g tässä kuussa)? Aijoo, ja se on siis Novitan Rusticaa.

Ja näin upeasti pidin kiinni itseni kanssa sopimastani kerran-viikossa-lauantaisin-päivitystahdista. Ehhehe.

Nyt nyherrykseen lähtivät sukat kummitytön paidasta ja omasta villatakistani jääneistä Isoveljistä. Sitten seuraavana varmaan vihreät lapaset, jotta viheriäinen asustesetti täydentyy.

Aurinkoista ystävänpäivää kaikille!

3 kommenttia:

Sahrami kirjoitti...

Ihana kissa - meidän kolmevuotias näki kuvan ja sanoi "se on varmaan kissa, mutta se ei ole pehmeä ollenkaan".

Minä kyllä luulen, että aika silkinpehmeä linssilude kuitenkin on...?

maikku kirjoitti...

On se, paljon silkkisempi kuin mikään muu mun tapaamistani kissoista ikinä. Pörröinen ei tietenkään tai sillä tavalla pehmeä, mutta muuten on! Kieli on tosin vähän turhankin terävä, kun ottaa huomioon, että Ellin lempipuuhaa on kaiken mahdollisen peseminen...

Marjut kirjoitti...

Voi että, mitkä silmät. Jos mä teen lapaset, niin tulisiko Elli istumaan niidenkin päälle meidän rexinpuolikkaiden seuraksi?