maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hurjaa!

Kylläpä me olemme olleet tässä blogissa ahkerina! Langankulutus on ollut (noo, kärkisijaa ei nyt lasketa) tosi tasaista ja reipasta. Ihan huvikseni tarkistin muista blogeista, ja kappas - omalla vajaan kilon tuloksellani olisin KAIKISSA MUISSA hamsteriblogeissa päässyt jopa kärkiviisikkoon, joka tapauksessa kymmenennen sijan paremmalle puolelle. Mutta ei täällä meillä superhamsterien seassa, ehei.

En tajunnut tarkistaa kokonaiskulutusmäärää, mutta sekin on meillä aika iso läjä lankaa. Kyllä sillä hyvinkin pienen kunnan asukkaat saisi vaatetettua.
Kova tahti onkin näkynyt blogissa, kirjoituksia ei ole irronnut ihan entiseen malliin. Nom kunhan keksitään keino siirtää langattomasti ajatukset blogiin, niin sekin asia varmaan muuttuu. Puikot kädessä on hieman haasta kirjoittaa blogiin, lukeminen kyllä onnistuu.

Kiitos teille kaikille!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Loppuraportin aika

On aika loppuraportin. Kaikki olitte mukana koko helmikuun, yksikään ei tippunut joukosta, hieno suoritus! Kokonaissaldomme on käsittämättömät 22 696 g! Aivan hurja määrä, kiitos kaikille mukana olleille.

Koukuttaja piti kärkipaikkaa alkuun tiukemmin, lopussa karkasi meiltä muilta, onnittelut Koukuttaja neljän kilon ylityksestä! Tässä vihoviimeinen rankinglista:

Koukuttaja - 4015 g
Tiinakka - 2638 g
Kati - 2085 g
tohveli - 1894 g
Aura - 1505 g
Marjut - 1450 g
Maartsi - 1375 g
Marja A - 1230 g
Raijis - 1144 g
Nna - 1047 g
Jaana - 968 g
Sahrami - 946 g
Mikaela - 826 g
Aksun mami -kati - 690 g
Tikrunmami - 514 g
Lintulai - 369 g

YHTEENSÄ - 22 696 g

Kiitos yliemännälle, muille apuemännille ja etenkin teille kanssahamsteroijille! Tapaamisiin ensi vuonna!

Loppu

Aika loppui auttamattomasti kesken. En saanut työtäni valmiiksi. Harmittaa kamalasti, että lähdin kikkailemaan. Kuvittelin, että saan työn nopeasti valmiiksi kun neulon pyöröpuikolla liivin kappaleet kainaloon asti yhtenä kappaleena. Sekosin kuitenkin omaan näppäryyteeni, sillä kainaloon asti ehdittyäni huomasin tehneeni kuvion ja kavennukset ihan väärissä kohtaa. Lyhyesti sanottuna olin liittänyt etukappaleet etureunoista takakappaleeseen. Idioottimainen moka mutta onnistuu tenavan flunssavalvomisen haperruttamilta aivoilta. Ja eikun purkamaan(100 grammaa!!!). Eilen illalla liivi oli kokoamista ja vyötä vaille valmis. Valmistunee varmaankin tänään.
Tämän vuotinen tulos on siis 690g. Täytyy yrittää parantaa ensi vuonna. Täytyy olla ihan tyytyväinen kaikkiin kolmeen vaatteeseen.

Viime hetkellä valmistuneita

Raportointi on jäänyt, kun ei ole ollut mitään valmista. Paljon on kyllä tullut neulottua, viimeistely jäi vaan viime hetkille. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja neuloin perjantaina popparipaitaan kaula-aukon reunuksen valmiiksi ja päättelin langanpätkät. Lanka on Teeteen Poppari ja sitä kului noin 450g (luulin että käytin kaikki 500g, mutta käsityökorin pohjalta löytyi vielä yksi kerä). Ohje ihan omasta päästä.
Sukat 7 veljeksestä, koko miehen. Lankaa kului koko kerä, arviolta 150g. Lanka oli alunperin valkoista, itse värjätty karamelliväreillä.Nämä hihattimet itseasiassa valmistuivat jo kauan sitten, mutta enpä ole saanut raportoitua. Lankana Mirasolin Miski ja näitä on tarkoitus käyttää Shawl collar vestin kanssa tai erikseen. Lankaa kului n. 150g.
Viimeisenä työnä valmistui eilen poninhäntäpipo (Hannah, ohje Ravelrystä). Lanka on Titityyn ensimmäinen lankaklubilanka, en edes enää muista mitä (merinoa ja alpakkaa). Ihanan pehmeää, ihana väri ja hauska malli, tykkään. Lankaa kului melkein koko kerä, arviolta n. 80 g.
Yhteensä lankaa tuli kulutettua tässä raportissa 830g ja aikaisemmat 400g = 1230 g. Sain kulutettua yli kilon, jota pidin realistisena tavoitteena. En päässyt 50g päiväkulutukseen, mutta siitä jäi puuttumaan vain 170g eli vähän yli 3 päivää. Kuitenkin kuukaudessa oli monia päiviä, jolloin en ehtinyt neuloa ollenkaan. Ihan hyvin siis meni.

Vieläkö ehtii??

Viime minuuteille meni... Kello oli 00:02 kun päättelin viimeisen langan, toivottavasti vielä hyväksytään mukaan hamsteriin! :) Tässä nyt vain pikakuva, huomenna lisää blogissani!

Eli koiralleni puku! Ihaninta mitä olen pitkään aikaan kutonut :)

Lanka: Drops Karisma, ohje Drops

Paino: 109 g

Puikot: Knit pro pyöröt ja sukkapuikot 3 ja 4