2.3.09

Hurjaa!

Kylläpä me olemme olleet tässä blogissa ahkerina! Langankulutus on ollut (noo, kärkisijaa ei nyt lasketa) tosi tasaista ja reipasta. Ihan huvikseni tarkistin muista blogeista, ja kappas - omalla vajaan kilon tuloksellani olisin KAIKISSA MUISSA hamsteriblogeissa päässyt jopa kärkiviisikkoon, joka tapauksessa kymmenennen sijan paremmalle puolelle. Mutta ei täällä meillä superhamsterien seassa, ehei.

En tajunnut tarkistaa kokonaiskulutusmäärää, mutta sekin on meillä aika iso läjä lankaa. Kyllä sillä hyvinkin pienen kunnan asukkaat saisi vaatetettua.
Kova tahti onkin näkynyt blogissa, kirjoituksia ei ole irronnut ihan entiseen malliin. Nom kunhan keksitään keino siirtää langattomasti ajatukset blogiin, niin sekin asia varmaan muuttuu. Puikot kädessä on hieman haasta kirjoittaa blogiin, lukeminen kyllä onnistuu.

Kiitos teille kaikille!

1.3.09

Loppuraportin aika

On aika loppuraportin. Kaikki olitte mukana koko helmikuun, yksikään ei tippunut joukosta, hieno suoritus! Kokonaissaldomme on käsittämättömät 22 696 g! Aivan hurja määrä, kiitos kaikille mukana olleille.

Koukuttaja piti kärkipaikkaa alkuun tiukemmin, lopussa karkasi meiltä muilta, onnittelut Koukuttaja neljän kilon ylityksestä! Tässä vihoviimeinen rankinglista:

Koukuttaja - 4015 g
Tiinakka - 2638 g
Kati - 2085 g
tohveli - 1894 g
Aura - 1505 g
Marjut - 1450 g
Maartsi - 1375 g
Marja A - 1230 g
Raijis - 1144 g
Nna - 1047 g
Jaana - 968 g
Sahrami - 946 g
Mikaela - 826 g
Aksun mami -kati - 690 g
Tikrunmami - 514 g
Lintulai - 369 g

YHTEENSÄ - 22 696 g

Kiitos yliemännälle, muille apuemännille ja etenkin teille kanssahamsteroijille! Tapaamisiin ensi vuonna!

Loppu

Aika loppui auttamattomasti kesken. En saanut työtäni valmiiksi. Harmittaa kamalasti, että lähdin kikkailemaan. Kuvittelin, että saan työn nopeasti valmiiksi kun neulon pyöröpuikolla liivin kappaleet kainaloon asti yhtenä kappaleena. Sekosin kuitenkin omaan näppäryyteeni, sillä kainaloon asti ehdittyäni huomasin tehneeni kuvion ja kavennukset ihan väärissä kohtaa. Lyhyesti sanottuna olin liittänyt etukappaleet etureunoista takakappaleeseen. Idioottimainen moka mutta onnistuu tenavan flunssavalvomisen haperruttamilta aivoilta. Ja eikun purkamaan(100 grammaa!!!). Eilen illalla liivi oli kokoamista ja vyötä vaille valmis. Valmistunee varmaankin tänään.
Tämän vuotinen tulos on siis 690g. Täytyy yrittää parantaa ensi vuonna. Täytyy olla ihan tyytyväinen kaikkiin kolmeen vaatteeseen.

Viime hetkellä valmistuneita

Raportointi on jäänyt, kun ei ole ollut mitään valmista. Paljon on kyllä tullut neulottua, viimeistely jäi vaan viime hetkille. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja neuloin perjantaina popparipaitaan kaula-aukon reunuksen valmiiksi ja päättelin langanpätkät. Lanka on Teeteen Poppari ja sitä kului noin 450g (luulin että käytin kaikki 500g, mutta käsityökorin pohjalta löytyi vielä yksi kerä). Ohje ihan omasta päästä.
Sukat 7 veljeksestä, koko miehen. Lankaa kului koko kerä, arviolta 150g. Lanka oli alunperin valkoista, itse värjätty karamelliväreillä.Nämä hihattimet itseasiassa valmistuivat jo kauan sitten, mutta enpä ole saanut raportoitua. Lankana Mirasolin Miski ja näitä on tarkoitus käyttää Shawl collar vestin kanssa tai erikseen. Lankaa kului n. 150g.
Viimeisenä työnä valmistui eilen poninhäntäpipo (Hannah, ohje Ravelrystä). Lanka on Titityyn ensimmäinen lankaklubilanka, en edes enää muista mitä (merinoa ja alpakkaa). Ihanan pehmeää, ihana väri ja hauska malli, tykkään. Lankaa kului melkein koko kerä, arviolta n. 80 g.
Yhteensä lankaa tuli kulutettua tässä raportissa 830g ja aikaisemmat 400g = 1230 g. Sain kulutettua yli kilon, jota pidin realistisena tavoitteena. En päässyt 50g päiväkulutukseen, mutta siitä jäi puuttumaan vain 170g eli vähän yli 3 päivää. Kuitenkin kuukaudessa oli monia päiviä, jolloin en ehtinyt neuloa ollenkaan. Ihan hyvin siis meni.

Vieläkö ehtii??

Viime minuuteille meni... Kello oli 00:02 kun päättelin viimeisen langan, toivottavasti vielä hyväksytään mukaan hamsteriin! :) Tässä nyt vain pikakuva, huomenna lisää blogissani!

Eli koiralleni puku! Ihaninta mitä olen pitkään aikaan kutonut :)

Lanka: Drops Karisma, ohje Drops

Paino: 109 g

Puikot: Knit pro pyöröt ja sukkapuikot 3 ja 4

28.2.09

Toinen peittotilkku

Sain toisenkin peittotilkun valmiiksi vielä tämän kuun puolella, painoa 284g (vain neljä grammaa eroa edelliseen). Kokonaissaldo jäi alle kiloon tänäkin vuonna, mutta niin vähän arvelinkin jo alussa. Kaikenlaista häslinkiä, ja vaikka nyt olikin hiihtolomaviikko, niin se meni kissaa paapoessa ja Ikea-reissussa sun muussa. Lankakaupat eivät houkutelleet, olen jo jonkin aikaa pystynyt ostamaan "vain tarpeeseen". Juu, naurakaa itsenne tärviölle, esikoinen 9vee tässä yksi päivä kysyi, että äiti, miksi sulla on niin paljon lankaa. No, kysyin, että miksi sulla on niin paljon leekoja. Vaihdettiin sitten keskustelunaihetta...

Viimeinenkin valmiina

Meni viime tunneille, muttei sentään minuuteille. Alkaa tämä halko neulonta jo vähän tuntua. Huomaan, että tää kuukausi on mennyt lähinnä noiden kaapin perältä löytyneiden lankojen parissa. Novita Pop lankaa ei enää löydy, siitä tuli villatakki siskoa lämmittämään. Suoraan puikoilta lopputulos ei vakuuttanut, mutta pieni "muovin" käsittely silitysraudalla auttoi kummasti asiaa.


Menekki: 663 g (ilmoitettu jo aikaisemmin tänään)
Ohje: Novita 4/03

Seuraavaksi piti saada lapaset ittelle ja kun seiska veikkaa jäi edellisistä niistä tuli punaiset.

Menekki: 83 g (ilm. myös aikaisemmin tänään)
Ohje: sama kuin ennenkin

Ja viimeiseksi kovan onnen villatakki. Malli oli kiva, ohje mukava tehdä mutta lanka tökki. Ja valitettavasti sitä jäi vielä.

Lanka: Novita Tiina (väri oikeasti kauniin tumman vihreä)
Menekki: 762 g
Ohje: IK Fall 07 (Tilted Duster)

Eli pääsin yli 2,5 kg! En olisi uskonut. Ehkä nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla hemmotella itseään toisenlaisilla langoilla. Näiden nro 6 ja 7 puikkojen jälkeen nelosen puikotkin vaikuttavat pieniltä. :) Enemmän juttua myöhemmin blogissa.

Kiitokset emoille ja kanssahamstereille!

Viimeistä viedään täälläkin

Sain juuri pääteltyä viimeisen työn tälle kuulle. Kämmekkäät RYC:n Cashsoftista, puikot 3,25 ja menekki 40g. Tällä sain kuin sainkin oman saldoni yli puolen kilon, se on enemmän kuin mitä odotin, olihan minulla koko viime vuoden kulutus vain reilu 2 kiloa.

Huomenna onkin loppuraportin kasaamisen aika! Palailen linjoille vielä huomenissa, nyt tämä flunssainen pää ei jaksa päivittää tämän hetkistä tilannetta, täytyy yö nukkua ja huomenna toivon mukaan virkeämpänä ynnäämään viimeisetkin grammat kasaan. Tosi nopeasti tämä hamsterikuu hujahti, kiitos kanssahamsteroijille seurasta.

Viimoinen


Sain viimeisen hamsterineuleeni valmiiksi 2 tuntia ennen määräaikaa, eli ei tehnyt tiukkaakaan! Ilman eilistä vapaapäivää en olisi kyllä onnistunut.

Neuloin Knittystä löytyvän Hey, Teach! jakun hieman ohjetta muuttaen ja oikaisten. (Aloitus virkaten resorin alta, nappilistat yhtäaikaa vartalo-osan kanssa, taka ja etukappaleet pyörönä, hihat pidempinä ja reunat ainaoikeaa.)


Pahoitteluni kuvan epäinformatiivisuudesta. Parempaa ei lauantai-iltana klo 22.00 saa aikaiseksi.

Lankana oli Garnstudion Cotton Viscose ja Silke Tweed yhtäaikaa neulottuna. Koko xl ja lankaa kului yhteensä 728 grammaa. Silke Tweediä meni tasan 6 kerää ja loput Cotton Viscosea. Hirmuisen tyytyväinen olen lopputulokseen :)

Huh huh! Olihan urakka. Kiitokset Emännille ja onnittelut kaikille kilpasisarille ahkeroinnista ja erityisesti siitä ettei Ne(u)loshamstereista kukaan sortunut lankahyllyjen äärellä! Hyvä me!

Viimeisiä viedään

Sain vielä lapashanskat valmiiksi, vaikka huonolta näytti välillä. Jälleen meni purkamisen puolelle ja, koska tein lapasia yhtä aikaa, sain purkaa tietysti kumpaakin. Kuva on onneton, mutta pitihän se näin viime hetkillä vielä ottaa, tai olisihan minulla ollut melkein kaksi tuntia vielä aikaa:). Lankaa näihin kului melko tarkkaan kaksi kerää, eli 100 grammaa. Lopussa meni aika jännittäväksi, mutta juuri ja juuri lanka riitti loppuun.

Näiden lapaset myötä puolitoista kertaistin tavoitteeni, eli valmistuneiden yhteispaino on pikkuisen yli puolitoista kiloa (1505 grammaa). Aika hyvin siihen nähden, että käytin neulonta-aikaani muuhunkin, esimerkiksi neuloin samalla kevätpäiväntasausyllätyshuivia. Kiitokseni niin kilpakumppaneille, apuemännälle kuin Kristelillekin. Langanostolakkoni todennäköisesti päättyy huomenna, kun suuntaan Wanhaan Satamaan.