tiistai 29. tammikuuta 2008

No niin, nyt oikeasti asiaan. Minä olen Sini ja yritän parhaani mukaan toimia apuemäntänä tämän vuoden Hamsteroinnissa. Minut löytää täältä, sähköpostistani ja blogistani: sippu.vuodatus.net.
Toivon kaikilta iloista ja reipasta voittaja-asennetta, ja lisäksi sitä, että kun raportoitte blogiin mistä tahansa, laittakaa luokkatunnisteiksi ensimmäisenä oma nimi(merkki). Perään esim. valmis (esim. Sini-apuemäntä valmis). Kun ilmoitatte laskettuja grammojanne, olen iloinen jos tuo maaginen lukema löytyy tekstistä lihavoituna. Näin löydän ne helpommin (vaikka toki pyrinkin lukemaan ihan jokaisen tekstin äärimmäisellä tarkkuudella).
Vieläpä toivon, että ihan ensinnä kertaatte säännöt täältä. Säännöt kerrattuanne käyttäkää hetki luovuuttanne, ja ehdottakaa mahdollista uutta nimeä nelosryhmälle. Älyvapaatkin ehdotukset otetaan vastaan. Tämän kaiken jälkeen toivon, että esittelette itsenne meille muille. Esittelyyn saa toki kertoa itsestään niin vähän tai paljon kun haluaa, mutta olisi mukavaa jos mahdollinen blogiosoite löytyisi sieltä - kävisin mielelläni urkkimassa teidän blogejanne :). Esittelyyn laittakaa mukaan muutkin mielipiteenne ja ehdotuksenne vaikkapa nappikuvasta ja vapaaehtoiset napintekijät - minä taistelen parhaani mukaan uppo-oudossa blogger-viidakossa ja napin tekeminen on minulle totaalinen mahdottomuus.
Tsemppiä!

Ei kommentteja: