keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Monna tässä moi!

Olen 25 v kotiäiti (pojat 3 v 9 kk ja 2 v 5 kk) Keski-Suomesta. Viime vuonna seurasin hamsteriblogeja suurella mielenkiinnolla ja tänä vuonna päätin itsekin lähteä mukaan, kun vihdoin on oma blogi ja on tuota lankaakin kertynyt. Tarkkaa määrää en tiedä, pitäisi punnita, mutta veikkaisin että 10 kilon paikkeilla liikutaan. Ajattelin, etten aseta muita tavoitteita kuin olla ostamatta lankaa, mutta nyt mieleen nousee kaikenlaista ideaa, esim. mohairtunika/liivijuttusysteemihässäkkä joku, tuleville serkkujen lapsille unipussit... ja pojan vuosi takaperin aloitettu villapaita. Puuttuu 1,5 hihaa ja kaulus.

Olin kuuden vanha kun isoäitini opetti minut neulomaan ja sen jälkeen on tullut neulottua enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Yläasteaikaan tuli tehtyä enempi virkkauksia ja ristipistoja, mutta viimeisin aktiivinen käsityökausi (2v) on painottunut neulomiseen. Se lähti, kun halusin neuloa pojille pipot, ja sen jälkeen tuli itelle tumput, lisää pipoja, sukkaa, ja viime keväänä opettelin pitsinneulomista ja sen jälkeen on tullut tehtyä parit Fifi III:t ja muita huiveja. Myös hahtuvalangasta neulominen on herkkua.

Semmosia näin alkuun. Kiva tutustua uusiin ihmisiin ja vähentää varastoja porukassa :)

Ei kommentteja: