sunnuntai 28. helmikuuta 2010

KatonKontti dietillä

Tervehdys kaikille! Olen Leena ja majailen neulomusten ja virkkuiden kanssa Katon Kontissa. Olen kerännyt lankaa -ja välillä neulonut - suunnilleen vuodesta 2002 saakka, jolloin käsityökärpänen puraisi. Edellisen kerran osallistuin hamstereihin vuonna 2008, jolloin lankavarastoni oli noin 8 kg. Mitenkään päälle ei laihduttaminen tuolloin jäänyt, koska edellisen inventaarion mukaan lankaa on nyt parikymmentä kiloa... Ja männäviikolla hamstrasin vielä Nalle Aloeveraa kuusi kerää tarjouksesta, kun eihän se huhtikuussa enää tarjouksessa ole. (Eikä varmaan enää ikinä... Juupa juu.)
Suunnitelmani ovat erittäin avoinna. Vielä yritän rypistää olympialaisiin yhden Baktuksen, joskin kovasti näyttää siltä, että huivi jää skaban ulkopuolelle. Eikä siitä nyt ole oikein hamstereihinkaan. Ehkä se jää marinoitumaan kuukaudeksi.

Tavoitteekseni voisin nimetä vaikkapa kaksinkertaisten lapasten tekemisen siskolleni. En ole sellaisia ennen tehnyt, joten veikkaan, että haastetta riittää tarpeeksi. Lisäksi meille tuli eilen uusi koiranpentu, joten vipinää tässä huushollissa riittää. Koirien (2 kpl) lisäksi liikkeessä pitävät kolme tytärtä (1-7 v.) ja kolme kissaa. Itse olen kyllä hoitovapaalla ja maaliskuun puolivälistä alkaen taas äitiyslomalla, mutta puuhaa tuntuu nyt olevan enemmän kuin tarpeeksi. Yllättävän paljon olen ehtinyt viime aikoina neulomaan, kun olen vain ajan jostain nipistänyt. Nyt en silti uskalla suuria tavoitteita asettaa, kun perheen kokoonpano vastikään muuttui. Sen sijaan välttämissuunnitelma on olemassa, eli lankatarjoukset ja kirpputorit kierrän kaukaa!

Oikein rattoisaa hamsterikuukautta kaikille. Pidetään itsemme lujina! ;)

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Hei. Tälläisiä tuplalapasiako olet miettinyt? http://www.ullaneule.net/0106/ohjeet_tuplalapaset.html

Löysin joskus muinoin ohjeen Ullan arkistosta ja harkinnassa on josko nyt hamsterikuussa rohkaistuisi kokeilemaan tuplalapasten neulontaa :)

Unknown kirjoitti...

Kiitos, juuri tuollaisia olen ajatellut! Aloitin tosin jo pikkuisia lapasia taaperolle ihan testimielessä. Ajattelin, että eipä hukkaannu lankaa kovasti, vaikka tulos olisikin arveluttava. Toisaalta vähän nurinkurinen ajatus näin hamsterikuussa, kun lankaa pitäisi nimenomaan saada hukattua... ;)