Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mci. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mci. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. huhtikuuta 2010

Tässä kuva vauvan tumput+tossut-setistä. Tossujen grammoja en ole vielä ilmoittanut, niitä on kokonaista 16 g. Annetaanko viimeiseksi jääville lohdutuspalkintoa?

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Huikaisevat grammat

Tadaa! Tämä hamsteri avaa grammatilinsä kokonaisella 18 grammalla! Kyseessä on vauvan tumput, joista kuva sitten kun saan tehtyä niille pariksi tossut. Voi vaude. Kokonaista 18 grammaa.

Vaikka siltä näyttääkin, en ole pyöritellyt peukaloitani alkukuukautta, vaan neulonut helmikuulla aloittamaani Striped Scarfia. Se ei kuitenkaan ylitä vielä ikuisuusprojektikynnystä, mutta annan sen päättelemisestä itselleni papukaijamerkin, sillä se olisi helposti päätynyt ufoksi, jos en nyt heti olisi sitä päätellyt. Vihervaaran kanssa on käynyt suunnilleen juuri niin kuin ennustinkin.

Nyt sitten loppuviikoksi tiedossa kiivasta neulomista (toivottavasti) nopeatekoisten pikkuprojektien parissa, jotta pääsisin edes viime vuoden grammoihin (100g).

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Mci esittäytyy

Hei!

Olen Mci, ja mukana toista kertaa. Viime vuonna kulutukseni jäi 100 grammaan, josta vieläpä puolet sääligrammoja. Tänä vuonna olisi tarkoitus petrata.

Suunnitelmani:

Ryhdyn neulomaan kauan haaveilemaani Vihervaaraa sinisestä Mambosta. Kuu alkaa hiihtolomalla, ja muuten tulen viettämään yhteensä tunnin linja-autossa joka päivä ma-pe neuloen. Saan Vihervaaran valmiiksi viikkoa ennen kuun loppua, ja ehdin tehdä ylimääräisestä langasta vielä lapaset. Kokonaiskulutus noin kilo.

Miten siinä oikeasti tulee käymään:

Aloitan Vihervaaraa, mutta kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna huomaan, että valmiina on vasta etukappale ja toista hihaa. Joudun paniikkiin, ja suoritan hätäratkaisun: rotat jättävät uppoavan Vihervaara-laivan ja otan puikoille jotain yksinkertaista ja nopeaa kuten vauvan tumput, jotta en jäisi ihan kokonaan nollille. Hätäpäissäni väännän sitten viimeisenä viikonloppuna dominopeittotilkkuja, jotka painavat vain muutaman kymmenen gramman verran.