sunnuntai 4. helmikuuta 2007

Laskuvirheitä

Aiemmin kirjoitin, että viime vuonna hamsterikuun kulutukseni olisi ollut niinkin huima kuin 1770 g. Tuohon lukemaan on kuitenkin kerätty myös pudotuspelien aikana kulutetut langat, eli tarkistuslaskennan jälkeen helmikuinen saldo oli 1300 g.

Suoritin tarkistuslaskentaa myös viime hetken hankintojeni suhteen. Kuusi kerää Tennesseetä taitaa olla vähän enemmän kuin 200 g, vai mitä luulette? Eli *kröhöm* viimeisenä päivänä ennen lankahamsterikuukautta varastoni kasvoivatkin 400 g enemmän kuin aiemmin ilmoitin. Lähtölukemat olivat siis 8550 g.

Sanokaa mulle, miten voi lankavarasto kasvaa vuodessa viisi kiloa, jos on viisi kuukautta langanostolakossa (helmi-toukokuu hamstereissa sekä langaton lokakuu) ja neuloo ainakin jaksoittain kuin riivattu?

Järkyttyneenä hamstarustaipumukseni räjähdysmäisestä kasvusta pidän minimitavoitteena viimehelmikuista 1300 g:aa

********************

Kolmas laskuvirhe tapahtui tytön slipoveria neuloessani. Yksi palmikonkierto meni väärään suuntaan ja niin näkyvässä kohdassa, että en voinut antaa mennä. Onneksi äkkäsin sen kohtuullisen pian, eli en nyt ihan alkutekijöihinsä tuota joutunut purkamaan. Potuttaa kuitenkin.

Mitään valmista ei siis vielä ole, pariton lapsen sukka ja keskeneräinen slipoveri. Jatkan harjoituksia.

4 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Heh, etkös sinä ole kuullut siitä että ne lisääntyy..
Ainakin nuo eläinperäiset langat.. ja esim. jos on vaikka ainoa ja liisaa pussissa niin sieltä tulee vaihtelevasti sukkista ja 7 veikkaa..
Ja jos on pussissa puhtaita villalankoja, saa nallea.. katos ne ottaa sen keinokuidun siitä pussista.. :D

Kaisa kirjoitti...

Noilla langoilla on epäilemättä Muoriskan kuvaamia taipumuksia - samoin kuin astioilla ja vaatteilla ja kengillä. Meillä ainakin! :D

Tsemppiä, mua lohduttaa että on joku muukin jolla ei vielä ole kauheasti valmista esitellä!

HeliP kirjoitti...

Olenhan mä tuosta teoriasta kuullut, mutta aikaisemmin vain naureskellut sille. Mutta tuo selittäisi omituiset raita- ja pätkävärjätyt langatkin - en minä ole voinut noita kaikkia ostaa, enhän?

Ilmeisesti kasviperäisillä langoilla tapahtuu myös jotain ristiinpölyttymistä niin keskenään kuin muovipussienkin kanssa: Jos mulla viime vuonna oli suunnilleen vain kalalankaa ja vähän Violaa, miten mulla nyt voi olla yli kilo Jasminia ja Samostakin useampaa väriä?

Hämmentävää tässä on se, että vaatehuoneen hämärissä näyttää tapahtuvan enemmän parittelua kuin makuuhuoneessamme... Tai ainakin niillä pettää ehkäisy useammmin. ;-)

muoriska kirjoitti...

* TIRSK*

hmm... pitäsikö tästä laatia joku virallisempikin tutkielma.. saiskos sillä noopelin?